Profile photo for Katja Berg
Katja Berg

TEOLLISET SIEMENÖLJYT ovat yksi ruokateollisuuden suurimmista vedätyksistä.

Useimmat siemenöljyt sisältävät suuria määriä linolihappoa. Tämä on monityydyttymätön Omega-6-rasvahappo, jota elimistö ei pysty tuottamaan itse, joten sen saannin lähde on ravinto.
Ongelmaksi tulee se, että Omega-6-rasvahappojen tulehduksellisten vaikutusten tasapainottamiseksi tarvitaan myös Omega-3-rasvahappoja yhtä suuressa määrin. Tasapainoisessa suhteessa.
Tavanomaisessa länsimaalaisessa ruokavaliossa tasapaino on kallistunut valtavasti inflamatooristen Omega-6-rasvahappojen puolelle ja linolihappo muodostaa tästä suurimman osan. Ihmekkös lääkärit kaikkialla jaksaa jankuttaa Omega-3 pillereiden tärkeydestä... 😁
Eli suomeksi sanottuna, saamme nykyisestä ruokavaliostamme aivan liikaa linolihappoa.

Liiallinen linolihapon saanti on yhdistetty esimerkiksi LASTEN NEUROLOGISIIN KEHITYSHÄIRIÖIHIN sekä SYDÄN- JA VERISUONITAUTEIHIN! 😳

Euroopassa tehdyssä väestötutkimuksessa havaittiin, että niillä, joiden ravinto sisältää eniten linolihappoa, esiintyy 2,5-kertaa enemmän haavaista paksusuolentulehdusta. Milloin nämä tutkimustulokset on kuulutettu valtamediassa? 🧐 Runsas linolihapon saanti saattaa selittää siksi jopa 30% HAAVAISEN PAKSUSUOLENTULEHDUKSEN YLEISTYMISESTÄ.

Eläinkokeissa on myös havaittu, että linolihappo lihottaa enemmän kuin tyydyttynyt rasva ja edistää myös syöpäsolujen kasvua.
Yksi liiallisen linolihapon saamisen vaikutuksista on myös se, että valtimoiden ja suonien joustavuus häviää. Tämä on sama syy, joka aiheuttaa erektiohäiriöitä miehillä.

Eikö kuulosta aika pahalta!? Näidenhän piti olla ne sydänystävälliset, terveelliset rasvat. Noh, ei ole ensimmäinen kerta kun RUOKATEOLLISUUS on jättänyt tärkeitä asioita kertomatta tai huomioimatta ja tuloksena on suuret määrät sairauksia ja turhaa kärsimystä. Ruoka- ja lääketeollisuus pelaavat, ja ovat jo pitkään pelannut, samaan kukkaroon keskenään!!! 🤬

#rasvavallankumous


</div>